o
o

Sep 27, 2015

Norråker + Läckerbit




Tuolta IG puolelta nämä jo vilkkuivatkin, eli mökin uusi ruokapöytä ja liestituuletin. Kummatkin ovat olleet hankintalistalla pitkään. Divarista ajattelin ensin pöydän löytää, mutta kun kolusin työasioissa Ikean valikoimaa, tämä 6:lle tehty iski silmää. Se on näitä syysuutuuksia ja nätti onkin. Vähän päätin kuitenkin kustomoida, eli jätin väli-ja keskipalat jaloista pois. On nätimpi näin ja täysin tukeva. Muistona on pari ylimääräistä ruuvireikää jaloissa. 
Super yksinkertainen liesituuletin käveli syliini löytönurkasta. Alunperin tämä Läckerbit on ns. saarekemalli joka roikkuu vaijerien varassa katossa, mutta vaijerit ja ripustuslaatan sai irti eli perinteinen seinäasennus onnistui myös. Vähän piti kyllä kysellä ensin, sillä tuolta sivuilta se ei selviä. 
Liesituuletin, jonka itseasiassa asensimme jo pari viikkoa sitten, sai sen aikaiseksi että mustaksi maalaamani uunineduspellit, joita käytin tuossa lieden ja lavuaarin takana suojaamassa seinää, eivät enään sopineet settiin. Eli piti keksiä joku muu ratkaisu. Perjantai-illan puhdetyönä irrotin lampun, hyllyn ja liesituulettimen sekä teippasin kulmat, hioin kevyesti ja telasin Osmo Colorin puuvan seinään. Sävyä mietin kauan. Sävyttämätön nostaa vanerista ajan kanssa oranssia esille ja olisi muutenkin jo erisävyinen kun muu osa, eli sekoitin värittömään vähän valkoista joukkoon. Seinä on nyt kuulaanvaalea mutta ainakin hyvin suojattu. Testasin ruokaöljyllä ja lähti se. 

- - -

Cottage renovating / decorating just continues. This is never ending project. Now just three things: New dinner table for ( My plan was find a vintage, but they were too dark, big or expensive ) so I found my self in Ikea but this Norråker is great. From the same place I found the stylish and simple Läckerbit kitchen hood.  I just took all hanging wires etc. away and installed this to the wall.
Third: Kitchen´s plywood wall is now wood oil waxed (with Osmo Color).

16 comments:

  1. Ihastelin myös tuota pöytää!

    Olisinpa itsekin tajunnut tehdä jonkun sekoituksen vahatessani vaneria. Sudin TV-tason päällä olevaan vaneriin Osmon Kuusi-sävyä sillä seurauksilla, ettei se näytä enää vanerilta vaan veti pinnan aivan liian valkoiseksi. Huonoksi onneksi 3000 mm pitkien vanerien myynti paloina on lopetettu, joten uuttakaan en saa ellen sitten osta kokonaista levyä ja mieti missä varastoisin hukkapalan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Osmon tuotteissa on paljon pigmenttiä ja joo, se kuusi on aivan liian valkoinen. Testasin onneksi vaneripalaan kotona. Näitä voi onneksi sekoitella.

      Delete
    2. Ja piti vielä lisätä, kalusteet sai sieltä huomattavasti edullisemmin. Olisko ollut Reuter tai Roiter Badshop

      Delete
  2. Anonymous27/9/15

    Hei Minna! Ei liity aiheeseen mutta tiedustelisin mitä kautta hankitte Duravitin kalusteet kylpyhuoneeseenne? Netin perusteella aikamoinen harvinaisuus suomessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tilasin kaikki kalusteet Saksasta, mutta en enään muista mistä. Rempasta on reilut neljä vuotta jo.

      Delete
    2. Anonymous28/9/15

      Kiitos vinkistä! Roiter Badshop löytyi, missä vaikuttaakin olevan hyvä valikoima. Pitää laittaa tilausta menemään. Kiitos vielä vinkistä!

      Delete
  3. Anonymous28/9/15

    Moi Minna! Onko tuo taso keraaminen vai mikä? Ja mistä se on hommattu? Ihana nääs!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heips! Juu, onhan se. Se on parin vuoden takainen löytö myös sieltä Ikean löytönurkasta, kuten kaikki köksän koneet konsanaan. Ok laatua edullisesti. Nimeä en enään muista, mutta saman kaltaisia löytyy varmaan vielä Ikeasta.

      Delete
  4. Vieno30/9/15

    Moi Minna!

    Onko mökkinne vaneriseinät muuten käsittelemätöntä vaneria vai onko niissä jokin pintakäsittely?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Keittiön seinä Osmo Colorin puuvahalla, muuten ei.

      Delete
  5. Saara1/10/15

    Teillä taitaa olla Bertoian tuoleissa pienet, läpinäkyvät letkunkappaleet lattian suojina. Olen itse yrittänyt löytää samanlaisia. Mistä löysit sopivaa letkua? Itse kävin Etrassa kesällä, mutta niiden letkut olivat joko valkoisia tai muuten vain huonoja. Yllättävän vaikeaa ratkaista tämäkin first world problem :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkka silmä Saaralla. Joo, auki leikatut letkun palathan niissä on. Ostin teollisuus Etolasta (mechelininkadulla)
      mutta K-raudoista saa myös ohutta putkea. Maksaa n. 1€ metri.

      Delete
  6. Ai että nautin näistä sun kustomeista :D. Se fiilis, ku lähes tyhjästä nyhjäseeki aika kivan näköistä settiä, on aivan sanoinkuvaamattoman hyvä! Ylipäätään se, ettei tarvi olla rikas, tai vaihtoehtoisesti köyhtyä kuiviin, jos haluaa että ympäristö on esteettisesti miellyttävä kokonaisuus. Kiitos taas, että saan täällä siivellä matkustaa ja nautiskella :P!

    ReplyDelete
    Replies
    1. a) Rakastan löytämisen iloa ja b) Hyvä tyyli ei synny rahalla. Tai siis voihan sen aina ostaa, mutta minulle tuottaa enemmän iloa kun vähän näkee vaivaa ja koko kukkaro ei kuivu samalla ;-)
      Eipä kuule kestä, tämä on jaettu ilo. Ilman innostuneita seuraajia, tämä olisi todella tylsää hommaa.

      Delete
  7. Anonymous6/11/15

    Ai että! En ollut tunnistaa samaksi pöydäksi! Mutta onko oikeasti tukeva ilman noita väli-ja keskipaloja? On ehkä pakko lähteä huomenna Ikeaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. On minusta, just kiipesin sen päälle kun kuvasin vähän työjuttuja landella. Tosin, en ole mikään tonnikeiju, vaan sellainen alle 50 kiloinen. Hintaankin nähden, todella loistava pöytä. Ja jos nuo reijät jaloissa jää vaivaamaan, ne voi peittää puukitillä.

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!