Luovuus on rajojen rikkomista ja ajoittain aitojenkin kaatamista. Etenkin nyt tarvitaan uskallusta, rohkeutta ja uskoa itseensä, juuri sitä samaa voimaa mitä Marimekolla ja sen vetäjä naisilla on aina ollut.
Sain kunnian tehdä Marimekko yhteistyön, keväällä tekemäni stailauksen jatkoksi ja nyt mukaan halusin ehdottamasti myös Unikon -kuosin joka jonkin verran jakaa mielipiteitä. Unikko on kuitenkin osoitus uppiniskaisuudesta ja raja-aitojen kaatamisesta. Maija Isola suunnitteli ikonisen kuosin heti sen jälkeen kun Armi Ratia oli ilmoittanut "Meillähän ei kukkakuoseja paineta!" Ja loppu on suomalaista muotoiluhistoriaa.
Marimekon sisustusmalliston syksy 2016 on pitkälti kohtaamisia uuden ja vanhojen klassikkojen kesken. Se on fantasiaa ja viivakuosia, kukkia ja graafisuutta. Se on myös paljon 70-lukua ja ruskeaa - elementtejä jotka inspiroivat minua juuri nyt, eli tässä oma versioni Marimekon syksystä.
Sokerina pohjalla, on vielä tuon alimman kuvan Kopeekka-filtin arvonta (arvo 149€). Eli jos sellaisen haluatte, huudelkaa jotain tuonne kommenttikenttään. Ja ilmoittelua tietysti helpottaa, jos jätätte sähköpostiosoitteenne kommenttinne kaveriksi. Voittaja arvotaan 1.10 täällä blogissa eli pysykää kuulolla ainakin siihen asti. Arvonta on sulkeutunut!
Marimekkoa kuvissa // Marimekko products:
Furry-tyynynpääällinen, harmaa Urna -maljakko, Oiva -kannu ja kynttilänjalka // Furry cushion cover, grey Urna vase and Oiva jug and candle holder.
Verso -meikkipussi, Matkuri -kassi ja Oiva -koppa // Verso make-up bag, Matkuri bag and Oiva koppa.
Sulhasmies ja Furry tyynynpäälliset, Oiva sarjan tee ja maitokannu, pienet lautaset ja koppa // Sulhasmies and Furry cushion covers, Oiva dishes.
Varvunraita -pussilakana ja tyynyt sekä Furry -tyynyt // Varvunraita bed linen and Furry cushions.
Unikko -pussilakana ja tyyny, Verso -meikkipussi ja raidallinen Mint -tyynynpäällinen // Unikko bed linen, Verso Make-up bag and Mint cushion.
Varvunraita -keittiöpyyhe ja patalaput // Varvunraita tea towel and pot holders.
Oiva sarja: Astiat, kynttijänjalat ja kannut // White porslin from Oiva series.
Kopeekka -filtti ja Urna -vaasi // Kopeekkaa blanket and Urna vase.
Being creative means breaking rules and pushing over barriers. It´s also believing in your self and being independent. With these same words you can describe Marimekko´s whole design history and the strong women behind the brand.
So I felt very honored when Marimekko asked me to collaborate with them. My previous styling for Marimekko you can find here.
And here is my version from the F/W 2016 home collection which brings back some memories from the 70´s and yes - sand, brown and mustard colors are back.
If you like the Kopeekka blanket in the last picture (value €149) leave a comment and if possible your email address, so I can contact the lucky winner directly. The winner will be announced here 1.10 / so stay tuned! // Giveaway is closet!
Arvonnassa mukana!
ReplyDeleteIhana arvonta! Oon mukana!
ReplyDeleteToivottavasti onni suosii arvonnassa!:)
ReplyDeletetepa_@suomi24.fi
Upealta näyttää sekä teidän koti että mallisto! Tuon värillisen Urna-maljakon olen ajatellut kotiuttaa. Ja kyllä vilttikin kelpaisi♥ ullay@hotmail.com
ReplyDeleteAivn ihana viltti, kelpaisi meille!
ReplyDeleteanubiz6@hotmail.com
Tykkään myös Marimekon uudesta linjasta ja rohkeudesta!
ReplyDelete-pikka
Niin mukana arvonnassa!
ReplyDeletelystikaskoti(a)gmail.com
Näin se aika vaan toistaa itseään. Joskus päätin et ei enää koskaan ruskeaa sisustukseen eikä unikko kuosia ja niin vaan näyttää molemmat niin freseiltä.
ReplyDeleteTähän oli ihan pakko lisätä, että kuin myös ;-) Aika kultaa muistot ja vähän muutakin.
DeleteNäin se aika vaan toistaa itseään. Joskus päätin et ei enää koskaan ruskeaa sisustukseen eikä unikko kuosia ja niin vaan näyttää molemmat niin freseiltä.
ReplyDeleteIhania nämä uudet kuosit, noita tyynyjä ajattelin itsekin hankkia! jenni.henriika.juntunen@gmail.com
ReplyDeleteViltti sopisi kyllä täydellisesti meidänkin kotiin:)
ReplyDeleteEli arvonnassa mukana! (rahikainen.hanna@gmail.com)
Oijoi, kylläpä kelpaisi tuo filtti!
ReplyDeleteheli.ylonen@suomi24.fi
Ihania tuotteita. Kotinne on näissä(kin) kuvissa hurjan kaunis. Oli kiva nähdä nurkkia, jotka eivät ole aiemmin blogissa vilahtaneet. Näitä lisää :)
ReplyDeleteI love everything Marimekko, the colours, the patterns... Thank you for the giveaway and lovely photos!
ReplyDeleteNeza (nezna.v(at)gmail.com
Kauniit stailaukset! Mukana arvonnassa! T. Ullis73(a)gmail.com
ReplyDeleteOsallistun arvontaan!
ReplyDeleteAnni
Hei mikä tuo työpöytä on? Olen etsimässä lapsille työpöytää ja 60-70-lukulaiset miellyttää silmää koon ja muodon puolesta, mutta niiden patinoitut väri ei. Eli onko tuo itse maalattu? Jos, niin DIY vinkkejä kiitos!
ReplyDeleteKirpparillytö jonka teak pinta on Osmo Colorilla vahattu. Löytyy juttua blogista - muistaakseni.
DeleteIhana viltti, kelpaisi kyllä! liisahelena.hietanen(a)gmail.com
ReplyDeleteIhana viltti! Osallistun arvontaan! liisahelena.hietanen(a)gmail.com
ReplyDeleteKaunista, kaunista ! Osallistun arvontaan riitta.riponiemi@gmail.com
ReplyDeleteI've always liked the Marimekko collections a lot, there are several items on my long-term wishlist. Love the Kopeekka throw, and your styling of the collection as well!
ReplyDeleteToi viltti on unelma !!! freia.lindholm@hotmail.com
ReplyDeleteI'm in :) rafeb9@gmail.com
ReplyDeleteMarimekko ihastuttaa aina.
ReplyDeleteMukana arvonnassa.
o.korpi@gmail.com
Mukana! myyraqme@gmail.com
ReplyDeleteTorkkupeittoa olisinkin vailla! Eli mukana arvonnassa :)
ReplyDeleteKaunis viltti, kelpaisi meidän kotiin mainiosti!
ReplyDeletemukana arvonnassa!
ReplyDeleteamelievendela(at)gmail.com
Marimekko ❤️.
ReplyDeleteKauniita kuvia! Viltti kelpaisi viileneviin syysiltoihin.
ReplyDeleteUpeat kuvat! Viltti kiinnostaa eli mukaan arvontaan.
ReplyDeleteannemeili(at)gmail.com
Uusimmissa mallistoissa Marimekko on tuonu upeita, simppeleitä, kuoseja valikoimiinsa. Todella virkistävä muutos! anna.liedes@gmail.com
ReplyDeleteViltti kyllä kiinnostaa, olen yrittänyt päästä eroon tämän hetkisestä akryylihirvityksestä mutta eihän se onnistu ennen kuin löytyy korvaava tilalle.
ReplyDeleteLaura K
lauralyh (a) gmail.com
Fingers crossed!
ReplyDeleteanjafrol(a)gmail.com
Ehdottomasti mukana arvonnassa, kaunis viltti. -Anu
ReplyDelete(markkanen.anu@gmail.com)
Ehdottomasti mukana arvonnassa! -Maj
ReplyDeleteArvonnassa mukana, maija-hii@hotmail.com
ReplyDeleteKauniita kuvia ja kaunis filtti -nimenomaan filtti. Lapsuudessa aina puhuttiin juuri sillä sanalla.
ReplyDeleteOi, Marimekon syksy on ihana ja olen niin haaveillut tuosta viltistä! marjut.alho@gmail.com
ReplyDeleteOletpa raikkaasti saanut tuotteet taas esille♥ kivoja uutuuksia Marimekolla! Kylläpä tuo viltti lämmittäisi mieltä ja kehoa syksyn pimetessä:)
ReplyDeletePakko tunnustaa, että ehdin saada pienen yliannostuksen Unikko-kuosista muutamia vuosia sitten, mutta nyt kun katsoo noita petivaatteita tummansinisessä sävyssä, niin se näyttääkin yllättävän freesiltä. jolielaide00(at)gmail.com
ReplyDeleteNo absolute olen mukana arvonnassa ! Vilttejä ei ole koskaan liikaa :)
ReplyDeleteIhana selkeys sisustuksessa on kaunista,retroilu ja vintage tuo särmää, unikko on oman aikakautensa tuote ja helmi, kauniiseen ja lämpöiseen filttiin kääriytyisin mielelläni minäkin syysmyrskyissä, heidinluukku@netti.fi
ReplyDeleteTyylikkäitä kuvia, mukana myös arvonnassa.
ReplyDeletehanna_lappalainen@luukku.com
Kaunis tunnelma näissä kuvissa! Ja mukana arvonnassa. -Laura J.
ReplyDeleteKaunis viltti. :)
ReplyDeleteIhania kuvia! Niin kuin aina sinulla. Tuo viltti olisi täydellinen syysiltoihin lämmikkeeksi ja koristeeksi sohvan reunalle. Kumpa onni potkaisi juuri nyt arvonnassa. tiitu.matero@gmail.com
ReplyDelete-Tiitu
Mukana arvonnassa.
ReplyDeleteRiitta.m.lehtonen@luukku.com
Ps. Kenen valmistama nojatuoli on ensimmäisessä kuvassa ?
Huippua! Arvonnassa mukana!
ReplyDeleteKylläpä teit taas Marimekolle kunniaa, pidän todella paljon valitsemistasi tuotteista! Omat kotitouhut ovat vieneet niin mukanaan, että olen vain poikennut muutamissa blogeissa, kuten tässä, mutta kohta täytyy rauhoittua nautiskelemaan niistä enemmän ja ajan kanssa! Mukavaa syksyä ja toki olen arvonnassa mukana!
ReplyDeleteKaunista, ja Unikkokin onnistuu näyttämään uudelta ja raikkaalta!
ReplyDeleteIhana on Mm:n syksy, mutta niin on kotisikin. T. EijaT
ReplyDeleteRuskea näyttää kivalta Marimekon syysuutuuksissa! =)
ReplyDeleteMukana ihanassa arvonnassa :)
ReplyDeleteOi oi! Mukana arvonnassa! Ihania juttuja taasen :)
ReplyDeleteenskapa96@gmail.com
Hi Minna
ReplyDeleteAs always beautiful pics in your beautiful home
Love this seasons colours in Marimekko
Greetings from London
Landjane@virginmedia.com
marimekko + timeoftheaquarius = match made in heaven! Takuulla mukana arvonnassa: marelli.millend(at)gmail.com
ReplyDeleteKaunista, mukana arvonnassa!
ReplyDeleteninskumyy(at)gmail.com
Marimekon mallisto tänä syksynä onkin tosi kaunis. Minulla on vilttien ja torkkupeittojen kanssa ollut vähän epäonnea kun Alma-koira on niihin vähän omia kuvioita tehnyt. Jospa nyt onni kääntyisi niiden suhteen!
ReplyDeletevillailonablog@gmail.com
Voi huokaus miten kaunista. Viltille olisi todella tarvetta, keinokuituhirviöt kun joutaisivat vaihtoon.
ReplyDeleteHeidi.kerosuo@gmail.com
Kaunis viltti (joka on englanniksi muuten blanket, felt tarkoittaa enemmänkin huopaa materiaalina...), mukana arvonnassa!
ReplyDeleteRuskea on palaamassa taas sisustukseen. Kivoja on uutuudet ja varsinkin tuo teidän koti!!
ReplyDeletesallamari.haukkala@seinajokinen.com
Upea on viltti, kuten koko marimekon syysmallistokin. Mukana ollaan todellakin!
ReplyDeletegeroson@gmail.com
Mukana arvonnassa! saara.smura(a)gmail.com
ReplyDeleteKyllä on jälleen niin upea stailaus ja kuvat.
ReplyDeleteJa tuo ruskea väri, se vaan näyttää vuosien jälkeen taas erittäin hyvälle.
Ehdottomasti mukana arvonnassa. =)
holttamirella@gmail.com
Kaunista! Mukana myös. jkk.salonen at gmail.com
ReplyDeleteKauniita kuvia, Unikkokin näyttää todella raikkaalta!
ReplyDeleteOsallistun arvontaan.
Harmoonista harmaata ja ruskeaa!
ReplyDeleteMukana arvonnassa
somesti -a- suomi24.fi
Hieno on! Tuon viltin ottaisin ja antaisin tyttärelleni lahjaksi!
ReplyDeleteYllättäen ruskeakin alkaa näyttää tosi hyvältä, upea stailaus!
ReplyDeleteGreat as always! Greetings from Spain! olatz.ugla(at)gmaildotcom
ReplyDeleteIki-ihana unikko raikkaassa värissä! ellays1@gmail.com
ReplyDeleteKelpaisi mulle! Helena (helenapylvanainen@hotmail.com)
ReplyDeleteUpeita kuvia! Mukana arvonnassa
ReplyDeleteh.jantti@hotmail.com
Ihana viltti, tahdon! Eli mukana arvonnassa :)
ReplyDeleteAnne-Mari (a_varjonen@hotmail.com)
Hieno viltti! mukana arvonnassa //Jessica
ReplyDeletejessi_soderholm@hotmail.com
Upeita tuotteita ja superkivoja stailauksia! Marimekko uppoaa vuodesta toiseen ja jopa yliannostuksessa ollut Unikkokin näyttää tuossa kuvassasi hyvältä. Mukana arvonnassa :)
ReplyDeleteMukana arvonnassa :) tuo pörröinen tyyny näyttää myös aivan mahtavalta, hyvä Marimekko!
ReplyDeletesuvi_rantala@hotmail.com
Ihanat kuvat! Mukana arvonnassa.
ReplyDeleteVilttiarvontaan! hanna.lehtosen@gmail.com
ReplyDeleteArvonnassa mukana sampor gmail com
ReplyDeleteI really love this collaboration. It is a perfect match ♡ Have a great day!
ReplyDeletenicdfransen@gmail.com
Ihana, mukana arvonnassa. johannak-j@suomi24.fi
ReplyDelete...mahtavaa Minna,upeita otoksia, mihin vielä yllätkään? Haluan totta kai arvontaan mukaan, olen ollut marifani 1960-luvulta saakka, tuolloin en juuri muihin asuihin pukeutunutkaan - pariin kymmeneen vuoteen!
ReplyDeleteI absolutely love your styling sense and photos! Please enter me: lisalgrady@gmail.com.
ReplyDeleteIhania nämä uudet maltillisemmat kuviot ja värit! Osallistun arvontaan :)
ReplyDeleteshusku@hotmail.com
Ihania stailauksia, Marimekko viehättää taas uudella lailla. Mukana vilttiarvonassa, -millavee-
ReplyDeleteKiitos että jatkat pitää blogia! Olen vuosikaudet lueskellut :) Tietty mukana! Ilona / resquod@gmail.com
ReplyDeleteTykkään kyllä Unikon joistakin uusista, freeseistä värityksistä. Ruskealle trendille taas en syty :D
ReplyDeleteMukana arvonnassa!
Mielestäni tämä blogi menee Asun- lehden kanssa samaan kategoriaan. :)
ReplyDeleteMolemmat uppoaa, antaa inspiraatiota...
Olen aikaisemmin ollut Marimekolla töissä, ja joka sesonkia odotti kyllä kuin kuuta nousevaa. :)
Tehtaalla käynti oli aina yhtä inspiroivaa.
t. Anna / anna.ju@suomi24.fi
Kaunista. Mukana arvonnassa.
ReplyDeleteIhanan kotoinen, mukana arvonnassa! Kotihiiri
ReplyDeleteKyllä kiitos! Antaisin Kopeekka-viltille hyvän kodin. :)
ReplyDeleteoravankesapesa(miu)gmail.com
Ehdottomasti mukaan mahtavaan arvontaan!
ReplyDeletesiinatar@gmail.com
Todellakin mukana! Hienot stailaukset olet loihtinut! siilitytsi at gmail.com
ReplyDeleteTosi inspiroivat kuvat, mukana arvonnassa. zubiscorner@hotmail.com
ReplyDeleteMukana arvonnassa :) / maiju.honka@hotmail.com
ReplyDeleteMukana. :) Beige ja ruskea jakaa kyllä niin mielipiteitä, mutta kaipa ajatukseen taas tottuu. Hienoja kuvia!
ReplyDeletetiia.sk@gmail.com
beautiful, just beautiful.....
ReplyDeleteIhana, olisi juuri tarpeen kun lasten kanssa muutan. Lämmittäisi syysiltoina <3
ReplyDeleteelina.hedlund@gmail.com
Mukana!
ReplyDeletelovely and inspiring work!!
ReplyDeletekatieredwards@gmail.com
Mukaan arvontaan. Marimekon ruskeat tekstiilit aivan ihania. Siitä onkin hetki kun viimeksi ruskeaa oli yhtään missään.
ReplyDeletesarianna.riikola@gmail.com
Upea arvonta, ollapa nyt onni myötä!
ReplyDeletemarja-anneli@luukku.com
Kaunista! Arvonnassa mukana!
ReplyDeletePetralt
laakso_petra (at) hotmail.com
Ihania <3
ReplyDeleteMeri1977@luukku.com
Miten ihanasti sopii Artekin harmaat hyllyt samaisen harmaansävyisen nojatuolin kanssa jolla Kopeekka lepää... 😍
ReplyDeletesatu.vakeva@gmail.com
Moikka. Reelinki blogin terhi haluaa osallistua arvontaan. Juuri tulin kotiin tänään tuon unikkokuosin kera. Nuo värit kolahtivat, vaikka inhoan muuten unikkokuosia. Tykkäsin kuitenkin tästä uudesta väristä ja meillä on nyt kaffeservietit unikkoa. Enempää en sitä kestä ;D
ReplyDeleteTotally love Marimekko! And I am still looking for a blanket for my bed... Thanks for the give-away.
ReplyDeletebelekeck@gmail.com
Mukana arvonnassa!
ReplyDeleteT. Laura
tulenla@gmail.com
Ihan täydellinen olisi meille tuo Koopeekka, mukana arvonnassa!
ReplyDeletemerikoponen@windowslive.com
Tyylikäs viltti, joten olen ehdottomasti mukana tässä arvonnassa!
ReplyDeleteminuhno@gmail.com
Your styling is always perfectly on point and completely fresh at the same time. There is no better brand for you to collaborate with, I love marimekko with all my heart, and I LOVE that blanket! ☺️
ReplyDeleteJess
hello@jessandersoninteriors.com
Mukana ihanassa arvonnassa. Eija.m.tuominen.et@gmail.com
ReplyDeleteVisuaalisesti upea blogi, kiitos siitä.
ReplyDeleteMerjaK
Koko ajan enemmän löydän inspiraatiota tyylistäsi, koko ajan enemmän pidän tyhjästä ja pelkistetystä josta kauneus tulee esiin aivan eri tavalla kuin täyden keskeltä. Mukana myös arvonnassa. tsuttsut miuku gmail.com
ReplyDeleteMukana arvonnassa!
ReplyDeleteUpeita kuvia!
ReplyDeleteMarimekolla on nyt niin paljon ihania kuoseja, juuri kävin hypistelemässä tuota tokan kuvan toilettilaukkua. Ehdottomasti mukana arvonnassa! T. Salla K.
ReplyDeleteFiltti (& blogisi)on kyllä tosi finee!
ReplyDelete- Elma -
thlkmaki@gmail.com
Aivan täydellinen meille, koirat kun omineet vanhat torkkupeitot :) jlmtanskanen@gmail.com
ReplyDeleteLove Marimekko and love the new earthy tones. Thanks. Lornag88@gmail.com
ReplyDeleteToi Sulhasmies-kuvio tyynyissä on tosi kiva. Ihastuin siihen heti. Marimekon syksyssä on muutenkin nyt tosi kivoja juttuja. Mukana arvonnassa myös!
ReplyDeleteUpea filtti! Innolla mukana arvonnassa :)
ReplyDeletenetteri@gmail.com
Voi kun onnistaisi arvonnassa ja saisin tämän ihanan viltin syysiltoina lämmittämään. k.kurkipuro@gmail.com
ReplyDeleteMukana arvonnassa. kaisakinn@gmail.com
ReplyDeleteNiin nätit kuvat ja tottakai mukana arvonnassa!
ReplyDeletemalin.mattsson@edu.grankulla.fi
Muistoja nuoruudesta monet kuosit. Mukana arvonnassa.
ReplyDeleteValpuri
Mukana arvonnassa!
ReplyDeletejt78574@uta.fi
kiva yllätys! maijabritta @ hotmail.com
ReplyDeleteMukana ollaan!
ReplyDeletejanina.schavikin@hotmail.com
Ja mukana. Piristäisi kivasti Lontoon syksyä,
ReplyDeleteHanna.Laitinmaki(at)gmail.com
Ihana viltti! Mukana arvonnassa.
ReplyDeleteannika.kattilakoski(at)gmail.com
Your style is amazing! I love Marimekko, I spent hours browsing the shop in Helsinki during my last visit, in the airport too...
ReplyDeletef_todone(at)yahoo.co.uk
Kaunis viltti! Osallistun arvontaan. puistolassa (at) gmail.com
ReplyDeleteIhania tuotteita kaikki, ei niin tyypillistä Marimekkoa ja silti hyvin tunnistettavaa.
ReplyDeleteTanja N.
Marimekko uppoaa meikäläiseen aina- vuodesta toiseen. Osallistun arvontaan! vuopio. iitu@gmail. com
ReplyDeletevoi kun osaisin, tyylisi ihanan pelkistettyä. Oisko viltti uuden alku!arvonnassa mukana pienijalkahoitoa@gmail.com
ReplyDeleteOi miten upea viltti!
ReplyDeletemmyheartishere@gmail.com
Tuo on kyllä hyvä unikkostailaus!
ReplyDeleteMahtavat stailaukset! Mukana arvonnassa leenamyy@gmail.com
ReplyDeleteOnpas kyllä todella nätti viltti! :)
ReplyDeletepikkumyy456 at gmail.com
Tomorrow is my birthday.
ReplyDeleteWish me luck.
katerina.rakova@seznam.cz
Vilttiä toivoisin kovasti! mirkka.sikow@luukku.com
ReplyDeleteVoi, miten kaunista jälleen. Sohva (& minä) huutaa tuon viltin perään. Mukana miivi76@outlook.com
ReplyDeleteTotally in love, with your styling (as always) and all marimekko textiles and objects! Adore!! (Floornumberfour@gmail.com) Maria
ReplyDeleteHei Minna! Mistä olohuoneen matto on? :)
ReplyDeleteHeippa! Villamatto on ostettu aikoinaan Stockalta ja on ollut todella hyvä hinta - laatusuhde ostos. Ikävä kyllä eivät taida myydä tätä Bergen -mattoa vain enää.
Delete