o
o

Jun 21, 2017

Simplify your life______ Minna x Freska


Vuodenvaihteessa tein muutamia lupauksia itselleni ja myös muutaman muutoksen elämääni. Yrittäjänä työskentely, jota tulee nyt 20 vuotta täyteen, on hienoa mutta myös haasteellista. Kaikki tehdään itse, kukaan ei ole ojentamassa kättä tai auttamassa. Toisaalta pystyy määrittämään omia työaikoja ja saa tehdä juuri sellaista työtä mitä rakastaa mielenkiintoisten ja mukavien asiakkaiden kanssa. Eli pois en vaihtaisi. 
Ihan kaikkea ei kuitenkaan pysty ja jaksa aina tehdä itse. Ja kun on vielä lapsia kolme, haluan antaa heille myös aikaa ja läsnä oloa. Näiden ajatuksen kanssa kamppailin alkuvuodesta, kun sain yhteistyö ehdotuksen Freska siivouspalvelulta. En ole käyttänyt siivoojaa, enkä pahemmin muutakaan apua kotona. Miksi? Hyvä kysymys. Kai sitä ajattelin, että jostain pitää säästää ja itsekkin voi siivota...  Höpö höpö. Ja onhan minulla mieskin, joka tosin näkee siivoamisen täysin eri lailla kun minä ja siitäkö sitten riidellään. Miksi? Sekin ihan turhaa. Näitä näkemyseroja on täysin turha alkaa oikomaan 17 vuoden suhteen jälkeen. Kullakin on oma tyylinsä ja piste. Täysin turhat riidat vähenevät yllättävästi. 
Kun lapseni olivat ihan pieniä, muistan kuinka siivosin todella paljon. Nyt mietin, että miksi hitossa. Jos nyt palaisin tuohon aikaan, muuttaisin yhden - palkkaisin meille siivoojaan arjen avuksi, edes silloin tällöin. Ja sen ajan ja energian mitä kotiini käytin, käyttäisin lapsiini. 
Enivei, olen myös karsinut paljon ja nyt en puhu mistään sisustamisesta. KonMarit sun muut ovat olleet osa elämääni jo kauan ennen koko termin syntyä. Tavaran lisäksi olen myös miettinyt ajan käyttöäni uudestaan ja sen mihin t o d e l l a haluan käyttää tuntini. Samaa koskee myös rahan käyttöön. Yllättävän paljon voi karsia turhalta kuluttamiselta ja rahaa jää elämyksiin sekä palveluihin jotka ihan a i d o s t i rikastuttavat elämää. 
Yhteistyön kautta sain siivouspalveluja mutta päätin myös ostaa niitä, eli win - win kummallekin. 
Nyt lomalle lähtö sujuu huomattavasti rennommin, kun tiedän että ensi viikolla tulee siivooja. Ja palaaminen kotiin loman jälkeen - joka on siivottu, on myös aika ihanaa. Kiitos Freska / kotisiivous Helsinki  ja ihanat siivoojat. 


My this years plan was to simplify my life. I started to think how and where I spend my time. Mostly working of course but is there something I could change? Life as an entrepreneur is fun but it´s also lot of work. We also have three kids and all their hobbies. 
Just shortly... I decided to reschedule my work days better and started to "budgeting" my life - tightly. I rather spend my money to services and long lasting experiences than some martial that I already have enough. All these KonMari ideas has been part of life since I remember but there´s still lot to learn. Same time as a started my "rescheduling", Finnish home cleaning company Freska contacted me and asked if I would like to co-operate with them. What a timing... And now we have a cleaner.  Thank you Freska for making my weekly life lot easier. 


8 comments:

  1. Kaunista teillä! Olohuoneen verhot näyttää niin täydellisiltä, mitä materiaalia ja mistä...? Onko väri luonnonvalkoiset, vaaleanharmaa vai mikä? Leppoisaa juhannusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Leena ja kiitos. Verhot on pellavaa ja hankittu Eurokankaasta ja on tilaustuote josta löytyy paljon eri sävyjä. Näiden väri on beige. Ja sitä samaa :-)

      Delete
  2. tutu-täti22/6/17

    juuri tällä asenteella Minnaseni! Nauttikaa lomastanne ja toisistanne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Sen kyllä teeme :D

      Delete
  3. Olet niin oikeassa ajatuksinesi! Olet ja olisit ansainnut siivousapua jo paljon aikaisemmin, mutta hyvä että nyt! Olet niin aikaansaava ja osaava omalla alallasi, että hyvä kun jätät yhden työn tekemättä. Kotinne on henkeäsalpaavan kaunis, kuten kesäkotinnekin, viivyn kuvissasi kauan ja usein! Mukavaa kesälomaa, olet sen ansainnut!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh, eihän tähän osaa enää vastata - Kiitos! Mutta, kyllä meillä vielä siivotaan ja ihan koko perheen voimin. Siivooja tuo kuitenkin todella kaivattua apua arkeen. Ihanaa ja kaunista kesää!

      Delete
  4. Anonymous2/7/17

    Hei,
    etsin tietoa mökkinne mäntylautalattian käsittelystä, en onnistunut. Kertoisitko miten lattia on käsitelty - kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä pitäisi löytyä, mutta toki kerron. Mäntylattia on ensin lipeöity ja sen jälkeen vahattu Osmo Colorin vahalla. Pinta on vaalea, luonnollinen ja helppo hoitoinen.

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!