o
o

Nov 13, 2010

One year


Vuosi sitten sanoin miehelleni -"Olen ajatellut alkaa kirjoittamaan blogia.
-"Mikä se on ? "Kysyi mieheni. "Ööm en mä oikein tiedä, mutta mä otan selvää.  
Törmäsin vahingossa Saaran blogiin ja jäin koukkuun. 
Kun aloitin, en osannut siirtää kuvia koneelta, saatika kuvata. No, sitä en osaa vieläkään mutta tiedän jo miten saa suht inhimillisiä kuvia. Viimeiset asialliset kirjoitukset olivat opiskeluajoilta ja uuden tietsikan käyttökin takkuili. Olin kuitenkin hirmu innostunut joten pyyhin itse kritiikin pöydän alle isolla rätillä ja annoin mennä. Vähän kuten kaikki tekemiseni. Asennetta ja intoa on, mutta osaaminen on siinä ja siinä. No, mottoni onkin "tekemällä oppii". 
Oli aika vaikea uskoa että rävellyksistäni syntyisi jotain. Tosin ne ekat kirjoitukset ja kuvat poistin jo ajat sitten "punakynällä" kun itsekritiikkini nosti päätänsä. Auts ja sori !
Tämän blogivuoden aikana on syntynyt  (blogi)vauvoja, solmittu uusia ystävyyssuhteita, tehty remppoja, ommeltu ja touhuttu. Välillä on valiteltu flunssa ja kitisty turhista ja sitten taas jatkettu. Sellaista elämää... Tästä on hyvä jatkaa, kiitos teille kaikille ihanat lukijat !!

Suville myös kiitos viimeisimmästä tunnustuksesta. En ole kierrättänyt näitä pahemmin eteenpäin koska omat suosikkini ovat aika samat koko ajan, anteeksi !

-------

A year ago I told to my husband  -"I´w decided to start writing a blog. "-What, what´s that ? -" Well, I don´t know, but I´ll find out. 
First blog what I started to read was Saara´s blog. I Googled something and I found a blog. Hmmm, what this... and I was hooked.
When I started I couldn´t do a thing but I had lots of enthusiasm and no self criticism at all...
My first writings and photos I wipe out months ago when I finally find my lost self criticism , sorry ! They were really lousy ones.
But now, one year is gone and it´s been a good adventure in to the blog world, thank´s to all you lovely readers from all over the world ! 


17 comments:

  1. Tästä tuli hyvälle mielelle. Ja vuosi on kohta sitkuteltu täälläkin, itsekritiikin ja kritiikittömyyden luvatussa maassa. Onnea seuraavalle vuodelle!

    ReplyDelete
  2. Happy anniversary, Minna! I am happy you started your blog, I love reading it. I am sure your first posts weren't that bad ;-) But I know the feeling.

    ReplyDelete
  3. Onnea ekasta vuodesta, hienosti sujuu :) Uskomatonta, miten nopeasti vuosi taas vierähti.

    ReplyDelete
  4. Onnittelut vuoden vanhalle! Tämä harrastus on toden totta tuonut eteen monta yllätystä. Uusia taitoja ja näkökulmia ja vaikka mitä.

    ReplyDelete
  5. hiii! onnee yksveelle :)

    ReplyDelete
  6. Onnea yksvuotiaalle!Vuodessa on tainnut tapahtua paljon,moni tuttukin piipahtelee täällä ja lehdissä törmää blogiisi joten ilmeisesti tekemällä tosiaan oppii :)

    ReplyDelete
  7. Haapy Blog Birthday!
    You know that I' haven't been following for very long but I really enjoy these snippets of your daily life. Always fresh and interesting here.

    ReplyDelete
  8. Aika pitkälle olet vuodessa päässyt! Sinulla on ihastuttava blogi! Onnittelut siitä!

    ReplyDelete
  9. Kiitos Minna. Sun blogia on kerta kaikkiaan ilo seurata!

    ReplyDelete
  10. Anonymous14/11/10

    hyvä minna!mullakin ollut jo pitkään mielessä blogin aloittaminen...ehkä tässä joku päivä.tänne olen juuri löytänyt ja luin koko vuoden läpi:) hyvältä näyttää.mira

    ReplyDelete
  11. Onnittelut ensimmäisestä vuodesta!

    ReplyDelete
  12. Ihana sydän & teksti. Onnea!

    ReplyDelete
  13. Helena: muistan kun kirjoitit ekat kommenttisi ja aloitit oman, kauniin (vangitsevan) blogisi. Muistan hyvin myös yhden ns. blogibeibin syntymän ; ) Grattis sinullekkin !

    Julia rock... They were really lousy.

    Kirjailijatar: sanos muuta. Oma, jo täysin unohtunut ompeluharrastus on päässyt taas iloisesti valloilleen blogin tuoman inspiration myötä.

    KIITOS teille kaikille ! Blogia on kiva kirjoittaa mutta mukavinta on se vuorovaikutus teidän kanssa : )

    ReplyDelete
  14. Onnea vuosipäivästä! :)

    Ymmärrän kyllä tuon tunnustus-jutun. Minunkin on aina vaikea keksiä niihin jotain uutta...

    ReplyDelete
  15. Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogistasi. Tuttuja tunnelmia omista ajatuksistani bloggaamisen suhteen.

    ReplyDelete
  16. Onnea yksivuotiaalle - ihana!

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!