o
o

Jun 15, 2015

Some ready corners





Vajaat neljä hektistä ja h y v i n pitkää päivää takana. Mutta myös jotain valmistakin. En luettele mitä kaikkea olen tehnyt (en taida edes muistaa), mutta kyllä me juhannusta päästään vielä viettämään. Lasten makkarit sain myös valmiiksi, mutta valo oli niin surkea, että päätiin siirtää kuvaamista. Kunhan keittiö saadaan vielä kasaan ja kaikki laatikot purettua, laitan vielä vähän kattavampaa kuva-antia. 
Ainoastaan "uutta" on tuo Artekin 80-luvun sohva joka löytyi Helsinki Second Handista. Kesällä on onneksi aikaa kierrellä paikallisia kirppareita ja huutokauppa tapahtumia, eli sisustus tulee jatkumaan tällä teemalla. Esimerkiksi tuo String-hylly sekä Bertoia-tuolit ovat vanhoja löytöja, joka olisivat lentäneet roskiin (ellen olisi napannut niitä), tosin ne on kunnostettu. Ja lamppu (Ateljé Lyktan) on paikallisesta rojudivarista. Tuoli on Huuto.netistä ja Lundia-lipasto Kierrärtyskeskuksesta ja vähän kolhuinen  Morris-pöytä on taannoin saatu Hanna Gullichsenilta, eli näiden hengessä mennään. 

- - - 

Four l o n g and hectic days is now behind and I have some ready cottage corners. Yay! Also kid´s bedrooms are ready but light was so lousy, so at the end of this week, more pictures coming (I promised). We are celebrating Midsummer here. About 80% of the furnitures are vintage - bought from flea markets and vintage design shops, so this is the "theme". My latest find is the 80´s leather Artek sofa from Helsinki Second Hand. Maybe the best and nicest vintage design shop in Helsinki. 


29 comments:

  1. Hienolta näyttää! Kelpaa viettää juhannusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kunhan saadaan vielä vähän keittiötä kasaan ;-) Kiitos!

      Delete
  2. Upean näköistä! Mukavaa juhannusta :)

    ReplyDelete
  3. Wau, todella kaunista ja seesteistä!

    ReplyDelete
  4. Saanko vielä udella, mistä matto on? Se näyttää tosi kauniilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saahan toki. Matto on ikean ja sellainen kunnon paksu juuttimatto. Nimeä en muista mutta hinta on 99€. Kiitos Suvi!

      Delete
  5. Kaunista,seesteistä ,upeaa,valoisaa,modernia...ahaaa....siis täydellistä❤

    ReplyDelete
  6. Anonymous16/6/15

    Bravo!!! I love the result! And those walls.... beautiful!

    ReplyDelete
  7. Anonymous16/6/15

    Kaunista ja tyylikästä! Todella!

    (Mutta teennäinen vaatimattomuus ei kaunista. Miksei voi aidosti ja rehellisesti sanoa, että eihän sinulle kelpaa mikä vaan rojupuodin kama. Kaikkien takaa löytyy suunnittelija ja uudella vastaavalla hintaa. Tähän oli pakko ottaa kantaa anonyyminä. Olen puhunut...)

    ReplyDelete
  8. Anonymous16/6/15

    En ole ehkä koskaan nähnyt mitään näin kaunista!!

    ReplyDelete
  9. Oo Äm Gee. Hiljaiseksi vetää karjalaisenkin kielen. Tpdella tyylikäs lopputulos. Tämä antakoon minulle voimia taltuttaa mökkimme tavara- & kalusteähky.... Rauhallista ja rentouttavaa kesää teille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä samaa Elwira! Turhat vain ronskisti kiertoon, tilan tunne tuo kummasti voimaa ja rauhoittaa.

      Delete
  10. Todella raikas ja kaunis lopputulos!

    ReplyDelete
  11. tutu-täti16/6/15

    Henki ihan salpautuu, upeaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. KIITOS, onhan tätä ollut aika ihana tehdä. Todella hyvää ja kaunista juhannusta Tuula!

      Delete
  12. Anonymous16/6/15

    Ihailen todella suuresti tyyliäsi !!! Ihanan vähäeleistä mutta toimivaa. Kunnioitan taitoasi löytää myös "rojukasojen" keskeltä helmiä, nähdä niiden arvo kunnostettuna ja vielä se että osaat sen tehdä itse. Mielenkiinnolla tulen lukemaan postauksiasi vastaisuudessakin. Itsekkin mökillä paljon aikaa viettäen saan toivottavasti ideoita myös sinne😊 oikein ihanaa kesää sinulle ja perheellesi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minua on aina viehätännänyt tämä "toisen roju, toisen aarre" - teema tai ajatus, vanhana kirppis konkarina. Tosiasia kuitenkin on se että monelle tämä mökki ja sen kalusteet ovat kauhistus mutta itselleni ne ovat aarteita. Sen voin sanoa että suhde tavaraan vähän muuttuu kun sen eteen näkee paljon vaivaa, arvostaa enemmän. Kiitos ja sitä samaa!

      Delete
  13. Voi miten kaunista! Hienoa työtä olette kyllä tehneet, ei voi kun ihailla!

    ReplyDelete
  14. Anonymous17/6/15

    Hurray you did it ! It looks very much ready to live in, the finishing touches are not that important at this moment... Well done !! Be proud of yourselves and enjoy Midsummer ! Marie from Belgium

    ReplyDelete
  15. Anonymous17/6/15

    Hienoa työtä!

    ReplyDelete
  16. Kaunista ja hyvä tunnelma. Aurinkoista juhannusta!

    ReplyDelete
  17. It's really beautiful! I could move in straight away.
    Best from Belgium

    ReplyDelete
  18. Anonymous19/6/15

    Huikea!

    Haluan myös kommentoida näitä "rojuja". Ihmiset usein unohtavat, että kierrätyslavalta löydetyt tavarat ovat usein erittäin huonossa kunnossa siitä riippumatta kenen suunnittelemia tai valmistamia ne ovat. Näiden tavaroiden kunnostaminen omin pikkukätösin tai muiden toimesta ei ole ilmaista, vaan vaatii aikaa ja/tai rahaa. Itse koen että toteutuu kaksi tärkeää asiaa: kierrätys ja töitä käsityöläisille, jotka kunnostavat, viiluttavat, maalaavat, ja verhoilevat tuotteen. Usein olisi helpompaa ja jopa halvempaa ostaa uusi tuote kaupasta. Kyllä moisesta "rojun" keräilystä ja kunnostamisesta voi olla ylpeä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai kun harmittaa että tämä vastaus vähän jäi. Täällä mökillä menee aika kuin "taikamatolla". Joo, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Itselläni on luottomaalarit ja metallimiehet ym. ja koen että on tärkeää työllistää näitä kaikki osaajia. Tosin kaikki kunnostaminen vaadi rahaa (ja ammattilaista), itse maalamalla saa jo paljon aikaiseksi ja aika pikkurahalla.
      Kiitos ja kesäterkut saaristosta!

      Delete
  19. Anonymous23/6/15

    Hei, kaunista kaunista, innolla odottelen lisää kuvia. Mutta kertoisitko millä maalasit tuon Lundia lipaston, kiitos etukäteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on maalattu Helmi-kalustemaalilla ja noin neljään kertaan. Kiitos! Lisää tulee.

      Delete
  20. Anonymous24/7/15

    Hi! Wonderful....love your beautiful summer house....are you able to share where you got the lovely rug from? Thank you for sharing your amazing style!
    Best wishes all the way from New Zealand!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi! Living room´s rug is from Ikea - Thanks and greetings back from Finnish archipelago

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!