o
o

Nov 11, 2015

Ideas for the new kitchen


Ehkä joku aisti sen. Ainakin äitini. Hinku asunnon vaihtoon on ollut kova, joten maanantaina teimme sen, ostimme uuden asunnon, siis rehellisen pommin. Tänään haikeana katselin kotiamme, täällä on ollut niin paljon hyvää ja on yhä. Periaate on kuitenkin se, jos jotain hankkii, pitää aina jostain luopua. Säilyy tasapaino elämässä.  Mökkielämä antaa paljon eli on aika siirtyä kerrostaloon. 
Mitä hyvää uudessa asunnossa on. Paljon ainakin remontoitavaa, mutta myös vanhat leveät messinkiset kynnylistat (en ole moisia koskaan nähnyt), ikkunat kolmeen ilmansuuntaan ja olohuoneessa vanha kalanruotoparketti. Ja tietysti vielä muovimattoa, turkoosia ja tummanpunaista seinää ja kasarikeittiö. 
Tulee työntäyteinen vuodenvaihde. Omat työt, perheen pyöritys ja iso remppa, jonka ohjat otan aikalailla  omiin käsiini, mutta hyvin tästä selvitaan. Se tiedän jo. Ja toki koitan pitää blogini vauhdissa mukana. Jos ei muuten, niin kuvilla ja ainakin Instagramin kautta. Suunnittelun aloitin heti ja ekat luonnokset keittiöstäkin on jo. Tässä vähän fiiliskuvaa. Ja luonnollisesti remppabudjettimme on turhan tiukka eli mielikuvituksen pitää lentää ja kurkotella ylös, sinnekkin mihin ei varaa ole. Selkeällä idealla tekee kuitenkin aina ihmeitä, eli katsotaan ensi vuonna mitä tästä keittiöstä ja muustakin sitten tuli. 


Exiting week, because we bought a new flat. We have lived in a classic 50´s row house (with three floors) and after next year´s January we are moving to a 50´s apartment house, which by the way, is a  true renovators dream with turquoise and red walls, 80´s kitchen and plastic carpets. Not exactly my kind of choices...  So as soon as possible we will start to renovate the place, so here´s some ideas for kitchen.  It´s the easiest place to start. And of course, you can follow this project here and in my IG

Pictures: 1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6    and color samplers from here.

34 comments:

  1. Onnea uuteen kotiin! Mielenkiinnolla seurailen tätäkin projektia. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kunhan nyt pääsee alkamaan, ensin pitää hommata kaikki luvat.

      Delete
  2. Onnea! Tuskin maltan odottaa��

    ReplyDelete
  3. Anonymous11/11/15

    Eikä! Voi Minna, ihanaa! Onnea! Niin jännittävää, kunpa pääsisi jo tirkistelemään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, tänne vaan. Kohta pääsee vaikka tiiliskiviä kantamaan ;-)

      Delete
  4. Mistä ajattelit ostaa keittiösi :) ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Piirsin sen jo ja ajattelin teettää puusepällä. Toki katson keittiövalmistajienkin mallit mutta tietynlainen väri on nyt se a ja o.

      Delete
  5. Oi että, onnea uudesta kodista! Ihanaa päästä seuraamaan remppaa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pää on aika pyörällä, asiat kun etenivät aika nopeasti. Kiitos Suvi.

      Delete
  6. Kivaa, remppapostauksia siis tiedossa! Onnea ja tsemppiä projektiin!

    ReplyDelete
  7. Sounds exciting! I'm sure you will make it look amazing.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Well, really hope so. Right now the place is just a wreck

      Delete
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta! Onnea remppaan, toivotaan että saatte luvat pian kuntoon :)

    ReplyDelete
  9. Hei mahtavaa päästä seuraamaan projektianne! Ja onnea!

    ReplyDelete
  10. tutu-täti12/11/15

    Voi Minnaseni, onneksi olkoon. Eihän vanha - eikä nuori koirakaan karvoistaan mihinkään pääse: sulla pitää koko ajan olla jotain remppaa ja puuhaa tekeillä. Mulle riittää pään kääntely ja toisten ihmisten ihastelu heidän taidoistaan ja aktiivisuudestaan. Halit

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana ja voi hyvin. Pään kääntely ja ihmisen kanssa läsnä olo on tärkeää, varsinkin kun kaikilla ei ole siihen aikaa ja moni ei edes tajua sitä.

      Delete
  11. Onnea vain uuteen remppaan ,niin ja kotiin myös...kiva päästä taas seuraamaan remppabrokkista...ne on miun mieleen...tsemppiä☺

    ReplyDelete
  12. Tsemppiä remppaan ! Kiva katsella sitä...kun itse voi istua sohvalla, hih :D

    ReplyDelete
  13. Onnea koko perheelle uudesta kodista!!! Jajoo, tämäkin äiti-ihminen arvasi, että haku on päällä kaiken aikaa. Jossain vaiheessa postailit asunnonnäytöistä ja olenkin odotellut, että milloin se oikea löytyy! Ihan niinkuin muutkin tuossa edellä odottavat innolla rempan etenemistä, olen ihän täpinöissäni täällä ruudun takana! Mukavia hetkiä elämääsi, olet parhaimmillasi juuri tuossa työssä, jonka siis osaat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mökin osto muutti aika lailla ajatuksia eli onhan tässä vähän asuntoja katseltu ;-) Haikeaa tietysti luopua tästä, onhan tämä lasten (pikku) lapsuuden koti. Mutta hyvä mennä kohti uusia seikkailuja ja onneksi en pahemmin stressaa rempoista enään. Kiitos Villis! Ja koittakaa olla kärsivällisiä, tässä kestää kyllä.

      Delete
  14. Anonymous12/11/15

    Minne pain muutatte vai pysyttekö samalla alueella? Vinkkailethan jos asuntosi tulee myyntiin, ruudun toisella puolella saattaa olla monta kiinnostunutta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, täällä pysytään ja asunto on myynnissä (vielä hiljaisesti) eli meiliä voi laittaa minna.jones@welho.com jos
      putkiremontoitu rivitalo 113,5m2 + 13 autotalli, oma piha ja kaksi parveketta meren läheltä kiinnostaa.

      Delete
  15. Onnea uuteen kotiin.
    Ja voimia remonttiin ja muuttoon.
    Ihana päästä kurkkiin miten ihana siitä tulee.

    ReplyDelete
  16. Onnea, Minna!! Täällä myös meinaa asuntokuumetta pukata, vakava tauti :) Odotan innolla kuvia uudesta kodista. Voimia ja intoa remonttiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on paha ja tarttuva tauti ;-) kiitos kaunis!

      Delete
  17. Saara_hki13/11/15

    Huikeaa! Itsellä myös kova kuume muuttoon, koska kotona ei enää ole mitään rempattavaa ;) Luulenpa, että teidän uuden kodin suunnitelmat ja rempan seuraaminen saavat oman pääni pyörälle siinä määrin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä uusi pommi kunnostettavaksi meikäläisillekin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älkää nyt vielä täriskö, ei tässä nyt mitään tapahdu pariin viikkoon.
      Ja ihan rimakauhuhan tässä tulee ;-)

      Delete
  18. monta vuotta lukijasi ollut ja johan taisit haaveilla uudesta kodista ennen mökkiäkin vai muistanko väärin?Se on totta kun on tuollainen mökki lähellä jonne pääsee huilaa koska haluaa ei kaupungissa neliöllä ole väliä.Muista myös ottaa taas tästäkin projektista kuvia joka kulmasta ja jakaa meidän iloksemme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et muista, kyllä me aina sillöin tällöin ollaan potentiaalisia käyty kurkkimassa. Aikoinaan riva oli unelma joka täyttyi. Sitten tuli toinen unelma, joka myös täyttyi eli toisesta täytyy luopua. Kaikkea ei pidä saada, muuten unohtaa miten paljon jo on. Yritän parhaani, tosin hirmu kiire tässä tulee.
      Te ootte kyllä ihania - vakkarilukijat, jotka vuosi toiseen jaksatte tsempata ja kompata. Kiitos Rimppalanmutsi ja muutkin, joille en ole ehtinyt vastata.

      Delete
  19. Ihanaa ja onnea! Vanha menee taatusti kuumille kiville. Odotan tosi paljon remppakuvia ja -ratkaisuja.

    ReplyDelete
  20. Anonymous19/11/15

    Muutatteko Larun sisällä?

    ReplyDelete
  21. Anonymous21/11/15

    Lukijan näkökulmasta loistavaa, mutta täytyy ihmetellä että miten sä jaksat? ;)

    p.s. odotan innolla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedätkö kun tarpeeksi tekee ja suunittelee remontteja, tulee rutiini ja osaa suhtautua asioihin vähän iisimmin. Lisäksi mulla on aina loistavat tekijät ;-) Se auttaa kummasti, vaikka itsekkin teen aina paljon.
      Kiitos - niin minäkin ;-)

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!