o
o

Dec 18, 2015

Week 4 - Bye bye red walls













Blogin kuva-anti ei nyt silmiä hivele, mutta remppa edistyy ja  hyvään tahtiin. Parin ekan viikon purku- ja tapettisavotta on lähes jo unohtunut. Isänikin ehti käydä vähän jeesaamassa, mutta nyt on jo ammattiapua paikalla. Eli seinien kimpussa on Meri, maailman ihanin remppamimmi eli naisvoimin vedellään vielä. 
Paikalla on myös Teknos ja tässä vaiheessa Silora LF tasoitemassan ja Biora 3 pohjamaalin muodossa. Teknos valikoitui yhteistyökumppaniksi, sillä kokemusta on hyvin vaikeista, aijemmin maalatuista pinnoista, joissa pysyi ainostaan ko. valmistajan maali. Tässä rempassa on niin monta erityyppistä maalauskohdetta rapatuista seinistä, kattoon ja pattereista puukaappeihin ja heiltä löytyy kaikki täsmäaseet hankaliinkiin kohteisiin, tasoitteista puhumattakaan. Ja pakkelia on tarvinnut aika paljon, ja tarvitaan vielä, kuten seinistä voi päätellä, mutta olkkari ei ole enää punainen, sininen ja vihreä, eli vähän näkymää tulevasta on jo. 
Ikeakassinsiniset keittiön seinät ovat vielä aika hurjat, mutta ronskit pinnat eivät stressaa pätkääkään, hyvät tasoitteet ja maalit kyllä siloittavat ne. 
Pikku muutoksia olen suunnitelmaani myös joutunut tekemään. Purin karmit keittiön ja olkkarin välistä ja ajatus oli purkaan kolmet muutkin ylimääräiset sekä kääntää yhdet. 50-luvun rakentaminen, sanotaanko vaikka, osoitti keskisormea eli teki hommasta niin hankalan, että päätin suoristaa suunnitelmaa. Naulat ( joita oli todella paljon ) tulivat suoraan seinän sisältä. Lisäksi karmiin oli kiinnitetty metalliputki ( jonka sisällä kulkee sähköt ) ja joka karmiin nauloilla kiinnitettynä, repi rappausta urakalla purettaessa. Eli, karmit jää. Irroitin vain turhat saranat ja niiden kolot kitataan umpeen. 
Se mikä jännittää, on asunnon keskellä olevan pikku vaatehuoneen purku ja sen sisällä olevan n. 700 kiloisen kassakaapin pois kuljetus. Tämä tapahtuu heti tammikuussa ja sen jälkeen kun nämä kaksi, sekä parin seinustalla olevan patterin siirto on saatu hoidettua, alan viheltelemään. Loppu kun on vain pintaa, myös keittiön osalta. Ensi viikolla ajattelin kuitenkin vähän jouluilla,  on vähän jäänyt rempan jalkoihin sekin. 




Looks still rough but we are proceeding here. I have a professional painter working here now ( with professional fillers and paint - Thanks to Teknos) And now our red - blue - green living room is already white and gives some idea how rest of the house looks in January. 
Right now my biggest problem is the old ( about 700kg ) safe deposit box ( unfortunately we don´t need that...) Carrying away that is massive operation. But after it´s done and few walls are down, I´ll start to whistle. Rest is just surface.

8 comments:

  1. tällaisia remppakuvia on tosi mielenkiintoista katsella. lisää vaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt vähän paussia, ehtii vähän fiilistellä joulua ja kaunista saaristoa.

      Delete
  2. Huimaa touhua, mutta aah niin mielenkiintoista! Relaa välillä, joulu on hyvää suunnitteluaikaa, työtähän sekin on:)))
    Mukava joulunaikaa sinulle ja perheellesi!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se alko nyt! Joululoma ja joo - relaan ;-)
      Sitä samaa sinulle!

      Delete
  3. Anonymous21/12/15

    Wow, what a transformation !! Hope you enjoy the Holidays and have some relaxing time at the cottage too !! Greetings, Marie from Belgium.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks dear! I will and same to you!

      Delete
  4. Huikeen hieno tila! Kova homma, tsemppiä sinne! Innolla odotan mitä tuleman pitää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Vähän on jäänyt kuvien ottaminen rempan jalkoihin mutta nyt alkuviikosta kaivan kameran esille taas. Sen verran paljon on taas ehditty tehdä.

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!