o
o

Feb 28, 2016

Almost ready - The kitchen!




Viime viikolla tekivät puuseppäni visiitin ja sen jälkiä voi taas vain ihailla. Pihistin monesta  (mm. tekemällä mahdollisimman paljon itse), voidakseni sitten panostaa myös johonkin, kuten puuseppään ja kauniiseen parkettiin ( Timberwisen saarniparketti, mattavalkovahattuna ). 
Keittiössä on vielä sähkötöitä, listoja ja jotain detaljien hinkkausta. Myös taso, hana ja lavuaari uupuvat, mutta kuten kuvista näkyy, loppu häämöttää. Kaappien sävy NCS S-6502-Y on  yhteistyökumppanini  Teknoksen kartasta ja on sellainen hyvä, tumma "mudanharmaa". Kaikki kaapit ovat samaa sävyä, vaikka kuvassa alakaapit ovat hämäävän vaaleat. Myös vetimet maalautin samalla sävyllä. Keittiön seinät maalasin kauttaaltaan Timantti 7:lla eli kestävällä ja pestävällä, vesiohenteisella Teknoksen mattapintaisella maalilla. 
Keittiö oli hitusen haastava suunnitella, sillä sinne on kaksi sisäänkäyntiä ja yhdellä sivulla on ikkuna eli yhtenäistä seinätilaa on vähän ja kyseessä ei ole iso tila. Halusin silti säilyttää läpikulun ja tehdä pikku köökistämme mahdollisimman ilmavan eli työtason lisäksi on pieni seinään pultattu "leijuva taso" joka ei ole nyt kuvassa. Nurkassa on integroidut jääkaappi ja pakastin, joiden yhteydessä on vielä säilytystilaa. Kaikki kodinkoneet kuuluvat fobia asteikkoni yläkulmaan eli harrastan aina kun mahdollista, integroitavia malleja. 
Makkariin piirsin tuollaiset simppelit "melkein vetimettömät"  vaatekaapit joiden nurkkaan tuli vielä 80cm leveä työtaso. Ja nyt pikku hiljaa, alamme kantaa tavaroita sisälle. 

Framan jakkara / Frama stool  - Formverk 
Lampe Gras valaisin / Lampe Gras lamp - Agentuuritoimisto Sisustamo 

Finally this renovation is about to end and during the March we are finally moving in.  We still have things to do here (electricity etc ), but I would say - Just small details. All heavy and dusty works are done, and that´s really great.
Our kitchen is almost ready. Faucet, work top and kitchen basin are still coming and some details needs to fix. Kitchen cabinets color is dark "muddy grey" (color code NCS S-6502-Y from Teknos ) and all cabins has the same color (even in the pictures, the lower parts looks really light).
Our bedroom wardrobes with small work corner is also ready and I´m really happy for the result. Both - kitchen and wardrobes are my own designs and carpenter made.
Now slowly, we start to carry furnitures in. 

24 comments:

  1. On ihana.
    Erityisesti viehättää makkarin kiintokalusteet, olotilan soljuva tila ja valo sekä Menun tuolit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valo on aina ihana, etenkin nyt keväällä kun sen taas todella huomaa.

      Delete
  2. Täydet pisteet keittiön kaappien sävylle.

    ReplyDelete
  3. Replies
    1. Kiitos Kerttu. Paljon pikku detaljeja pitää vielä fiksata, kuten esim. tuo pieni uunipeltien ovi. Siitä tuli vähän liian pieni. Listoja, sähköjä ja sen sellaista mutta kiva projektihan tämä on ollut.

      Delete
  4. Komppaan edellisiä ,mutta lisäksi olohuoneen lattia oikein säihkyy ja luo valoisuutta lisää...TODELLA onnintunut kokonaisuus☺

    ReplyDelete
  5. Anonymous29/2/16

    Stunning !! Enjoy the moving over ... :-) And enjoy early spring too ! Marie from Belgium

    ReplyDelete
  6. Niin täydellisen hieno ja onnistunut, joskaan mitään muuta ei voinut odottaakaan! Paljon mukavia töitä vielä edessä, mutta nautit varmaan kaikista, eli työ käy kuin leikki:))) Mukavia muuttopäiviä, muistakaahan syödä ja nukkua välillä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritetään ;-) Taitat tuntea jo luonteen piirteeni. Kun tehdään - niin tehdään. Syöminen ja nukkuminen hoidetaan kun ehditään ;-) Kaunista kevät auringon paistetta sinne.

      Delete
  7. Mainion näköistä! Upeat kaapistot kerrassaan.

    ReplyDelete
  8. Anonymous29/2/16

    Hei, niin kaunista. Kyllä silmä lepää. Olisin kiinnostunut kuulemaan lisää noista makkarin kiintokalusteista. Ovat varmaankin myös teetetty. Mikähän tuo värisävy niissä on? Ja onko tuollaisten teettäminen ylipäätään kalliimpaa kuin vaikkapa valmiit keskihintaiset liukuovikaapistot? Kauniimmat nuo ainakin ovat ja sopisit myös meidän 60-luvun taloon. Ja ennen kaikkea mikä ihana tapa tukea suomalaista tyävoimaa :)

    Ihanaa kevättä koko teidän perheelle ja kiitos kun jaksat pitää vielä blogiakin kaiken tuon remppahässäkän lisäksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No jus se - suomalaisen työvoiman tukeminen. Se on nyt se, mitä pitäis tehdä aina kun voi!
      Väri on Tikkurilan Pro Grey kartasta ja nro. 1937
      En usko, tosin vähän vaikea sanoa hinta-asiasta kun en ole koskaan liukuovia tilaillut (en vain pidä niistä). Ja omassa projektissani on keittiö, makkarin ja eteisen kaapit + muutamia muitakin juttuja, joita teetän puusepällä eli en edes tiedä tarkalleen mitä pelkät makkarin kaapit maksavat. Nyrkkisääntö on kuitenkin, mitä enemmän tilaa, sitä edullisempaa asennus on.
      Kiitos ja mukavaa kun joku jaksaa täällä vielä vierailla, vähän hitaasta päivittelystäni huolimatta ;-)

      Delete
  9. Anonymous29/2/16

    Great job Minna! I love the design and the colours so much!
    Nicoletta from Milan, Italy

    ReplyDelete
  10. Anonymous29/2/16

    Uskomattoman kaunista ja todella varmalla tyylillä tehty ja valittu värit sekä materiaalit!
    Tuota on ilo katsella! Ja tuolla on varmasti hyvä elellä! Mielenkiinnolla jään odottelemaan sisustusratkaisuja! Kiitos.

    ReplyDelete
  11. Upeaa! Ja nuo makkarin kaapistot, täys kymppi.

    ReplyDelete
  12. Is just fantastic!

    ReplyDelete
  13. Keittiön sävyt ovat uskomattoman upeat. Juuri minun mieleeni. Ah.

    ReplyDelete
  14. Anonymous6/3/16

    Olisiko harmaan koodi kuitenkin pro grey -kartasta 1947?

    ReplyDelete
  15. Mahtavat kaapistot! Pystytkö paljastamaan puuseppäsi nimeä?
    /Mirja-Liisa

    ReplyDelete
  16. Anonymous12/5/16

    ihana keittiö! Rauhoittava ja tyyni. Minäkin mielelläni kuulisin puuseppäsi nimen jos pystyt paljastamaan !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei anonyymi & Mirja-Liisa. Puuseppäni on onnellisesti täysin ylityöllistetty ja tekee vain suunnittelijoiden kautta töitä.

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!