o
o

Mar 16, 2015

So simple and with cork



Kiepautin työasioissa sen "keltasinisen" tavaratalon kautta tänään ja nappasin mukaan tusinan näitä 365+ -sarjan uutuus kuppeja korkkikannella. Meiltä puuttuu täysin reilumman kokoiset kupit ja  koska tapani on unohdella kahvikuppia vähän sinne tänne, voi tämä kansi / alunen olla ihan tarpeeseen. Saman putiikin tarjontaa on vesikannu, joka täydentää hyvin kasvaa korkkikokoelmaani.
Nyt sää hellii ja kävin maalla jo maalaamassa ulkoverhouslautoja viikonloppuna. Oli pakko käyttää tämä hetkellinen lämpöaalto hyväksi ja sainkin noin puolet jo maalattua. Ensi viikolla treffaan jo sähköasentajan ja käymme suunnittelmani sähköjen osalta läpi, eli viimeistään silloin maaliasioista lisää.   Voi olla, että osa ulkoverhoilusta on jo silloin asennettukkin. Seuraavat pari kuukautta pitäisi repiä aika täysillä tämän landeprojektin tiimoilta ja tietysti omien töiden ehdoilla. Blogi kuitenkin matkustaa mukana, kunhan vain muistaisin pitää sen kamerani matkassa. Nyt viikonloppuna, unohdin sen eteiseen.

- - - 

New member of the Ikea´s 365+ series is this cup with a cork lid and from the same blue-yellow company comes the pitcher with a cork cap. Simple and practical, so no wonder they both are my new favorites. 
Last weekend I already started my paint "factory" at the countryside. About half of the cottage´s weatherboards are now painted (to black) and at the end of this week, boards are probably installed. But more about this - little later. This time I forgot to take my camera with me, so only phone / Ig pictures ;-)





2 comments:

  1. Vitsit, miten kivoja kuppeja. Ja ton kaatimen kotiuttaisin mielelläni meillekin. Koskahan sitä pääsisi itse tuohon samaiseen tavarataloon ostoksille...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä uudet "korkkisarjalaiset" ovat kyllä tosi kivoja ja hintakaan ei päätä huimaa. Odottelen innolla vielä sitä Ilse Crawfordin mallistoa jossa korkki on päämateriaali, enkä sitten viimeistään Ikeaan? Oikein hyvää kevättä Anna.

      Delete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!