o
o

May 12, 2015

Window shopping




Aloitin mökkimme rempan aktiivisen suunnitelun viime syksynä ja asia joka viivoitti koko projektin isot linjat oli ikkunat. Ne määrittivät myös budjettiamme, sillä minulla ei ollut hajuakaan mitä ajatukseni maksaisivat. Googlasin - kuten aina teen, ja ylläripylläri löysin ikkunatehtaan jolla oli nettikauppa ikkunoille, eli toimitus on suoraan tehtaalta ja ilman välikäsiä. 
Piklaksen sivuilta sain heti realiaikaisesti hinnat esille, haluamani kokoisille ikkunoille. Pyysin tietysti kilpailevia tarjouksia, joita odotin kolme viikkoa, ja kun sain ne, päätin tehdä kaupat netissä - Piklaksen kanssa. 
Jos joku remonteissa ja rakentamisessa on ärsyttävää, se on tarjousten pyytäminen. Ymmärrän täysin yrittäjiä jotka eivät ehdi vastaamaan tarjouksiin, mutta palvelu, joka vähän suoristaa viivoja, on loistavaa ja ehdottomasti suosittelun arvoista, eli kehittelimme myös yhteistyön tästä.

Itselleni oli tärkeää se, että näin suunnitelmieni pienet kustannusmuutokset realiaikaisesti heti. Eli jos vaikka muutin ikkunan korkeutta 300mm, sain hinnanmuutoksen ruudulle samantien. Kun pyytää tarjouksen, on aina työlästä alkaa muuttamaan sitä jälkikäteen. Ja tietysti nettikaupan kanssa operointi on helppoa. Suuren osan suunnitelmistani tein iltaisin ja öisin. 
Meille tuli yhteensä 17 ikkunaa, joiden toimituksen ajankohdan sain valita aika tarkkaan ja kuljetus onnistui myös saareen, missä oma mökkimme, autotien päässä on. Tosin olin hyvissä ajoin liikkeellä ja sain silläkin vielä pientä kustannussäästöä.
Sivut ovat todella helppokäyttöiset ja selkeät, joten jos ikkuna projektia on tiedossa - suosittelen  tutustumaan Piklaksen nettikauppaan. Helpompaa ei ikkunashoppaus voisi olla ja tästä saatte ainakin jotain referensseja hintakilpailutukseen.

- - - 

I started to plan out cottage´s renovation / extension last fall and there was a one thing that draw the main lines - The windows. I did´t have any idea what my plan for 17 new windows would cost, but luckily I found an excellent window shop from the web that I can just recommend, but only if you are making a window renovation here in Finland :-)

3 comments:

  1. Anonymous22/5/15

    Minna, seurasin aikoinaan säännöllisen epäsäännöllisesti blogiasi. Sitten tuntui, etten saanut siitä enää mitään irti, koska samanlaisia blogeja ja edustamaasi tyyliä on paljon tarjolla. Tulin pitkästä, pitkästä aikaa katsomaan blogiasi. Tuli surullinen mieli: samat tavarat pyörivät ympyrää ja vaihtavat pöydän kulmaa valokuvia varten. Mökki on tullut lisää, mutta senkin muutosprosessin esittelee (luultavasti on jo tulossa) Dekossa yhdellä aukeamalla eli ei siitäkään kovin jännittävää kirjoittamista saa. Koska valittajia on käsketty pysyttelemään blogista poissa, on aikani kiittää ja toivottaa jatkoa tavarakaruselliin. Aluksi oli kiinnostavaa seurata blogisi kehittymistä. Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos mielenkiitoisesta kommentistasi Anne ja hyvää kevättä. Onneksi blogeja on nykyään paljon eli varmasti löytyy sinullekkin joku mieluinen.

      Delete
  2. Anonymous19/6/15

    Wow the second pictures looks like it's more than a perfect place where chatting with friends and relaxing on sofa. Comfortable and so tidy to feels like home! You gave me a great inspiration with this living room pics!

    La casa dello stile | Community G+

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!